Uusi elämä minulle ja blogille

Uuden vuoden jälkeen monella alkaa "uusi elämä", joten päätin, että niin alkaa tällä blogillakin. Tai niin yritin päättää, mutten oikein tiennyt, mistä olisin aloittanut tai mitä kirjoittanut. Jotenkin kaikki tuntui vähän kököltä. En oikein tiennyt, missä tökki, koska tavallaan kirjoittaminen innosti, seuraavaa aihetta vain tuntui olevan vaikea päättää. Jotenkin tuntui, että blogini on vain sillisalaattia erilaisista aiheista ilman minkäänlaista punaista lankaa.

Tänään saunassa sain oivalluksen, mistä hommassa on osittain kiikastanut. Blogini asettuu lifestyle-blogien genreen. Lifestyle-sana on aina jotenkin tuntunut vieraalta. Sana style on ohjannut ehkä ajatuksiani alitajuisesti tyylin suuntaan, enkä minä ole oikein missään mielessä tyylikäs tai osaa tehdä mitään tyylikästä. Hölmö kokemus, eikä ehkä ihan tosikaan, mutta yllättävän vangitseva ajatuksilleni. Kun tajusin, että lifestyle-sana toki suomennetaan elämäntavaksi (olen tämän toki tiennyt, mutten tiedostanut), alkoivat palaset jotenkin kummasti napsahdella paikalleen. Etenkin näin uuden vuoden jälkeen elämäntapa-sana nimittäin ohjasi ajatukseni elämäntapojen muutokseen. Ja sitähän minä nimenomaan alusta asti halusin blogissani jollakin tapaa käsitellä: Sitä, miten yritän parhaani mukaan muuttaa elämääni enemmän sellaiseksi, että voin siitä nauttia parhaimmalla mahdollisella tavalla. Elämäni kun on nyt ihan kivaa, mutta ajoittain hieman laimeaa, ja elän usein lomasta lomaan -mentaliteetilla.

Eli tässä sitä ollaan: Aloittamassa uutta vuotta blogini parissa. Tähän elämäntapojeni muokkaukseen olen vuodenvaihteesta asti hyökännyt uusin asein. Minulla on blogin ulkopuolellakin alkanut uusi elämä. Sain äidiltäni joululahjaksi Ilkka Koppelomäen Saa mitä haluat Elämäsi kirjan. Voi olla, että siitä tulee yksi parhaista saamistani joululahjoista, vaikka aluksi selailin kirjaa hieman epäilevästi. Kun tutustuin kirjaan paremmin, totesin, että minun on syytä kuunnella Ilkan alkuperäinen Saa mitä haluat -kirja, johon sain kuunteluoikeudet ekstraetuna uuden kirjan mukana. Yllättäen huomasin innostuneeni lajista nimeltä itsensä kehittäminen.

Olen kyllä kuullut näistä self-help -kirjoista ja itsensä kehittämisestä ennenkin, mutta ajatellut aina, etteivät ne ole minua varten. Nämä kirjat ja kurssit on tarkoitettu urallaan nousukiitoa hakeville bisnesihmisille, ruuhkavuosien kanssa painiville vanhemmille tai menestyksenjanoisille fitness-urheilijoille. Huomasin kuitenkin löytäväni Saa mitä haluat -kirjasta paljon ajatuksia itselleni ja päätin tehdä kirjan harjoitukset kunnolla uutta Elämäsi kirjaa hyödyntäen.

Elämäntapamuutokseni päälinja ei ole muuttunut, vaan edelleen suurimpana tavoitteenani on painonpudotus. Saa mitä haluat -prosessin mukaisesti asetin itselleni tavoitteen: Laihdun tämän vuoden aikana kaksikymmentä kiloa. Rinnalla kulkee pienempiä tavoitteita mm. ihmissuhteiden, harrastusten ja töiden osalta, mutta eniten energiaa aion tulevien kuukausien aikana laittaa painonpudotukseen liittyviin asioihin.

Olen jo pitkään pyrkinyt saamaan painokäyräni laskusuuntaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Viime vuonna painoa ei kuitenkaan monien aiempien vuosien tapaan tullut lisää, mitä pidän jo merkittävänä onnistumisena. Olen todennyt, että suurin työ painonpudotuksen osalta ei tapahdu kuntosalilla, lenkkipolulla eikä edes keittiössä tai ruokakaupassa vaan oman pääni sisällä.

Ja ihan vain suunnittelun tasolle muutos ei ole jäänyt. Eletään vasta vuoden yhdeksättä päivää, joten on mahdotonta sanoa, onnistunko tällä kertaa muuttamaan elämäntapojani pysyvästi terveellisemmiksi. Minulla on kuitenkin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan taas vahva usko siihen, että pystyn. Minä todella uskon siihen, että vuoden päästä olen kaksikymmentä kiloa kevyempi. Tämä hetkikin on osoitus siitä, että olen saanut jotain nupikoita päässäni käännettyä oikeaan asentoon. Olen yksin kotona ja normaalisti olisin jo rapistellut kaappeja pohtien, mitä herkkuja söisin seuraavaksi. Kaapeistamme löytyy sekä viiniä että jäätelöä, mutta kumpikaan ei edes houkuttele. Äsken meinasin ottaa uuden lasillisen Coca Cola Zeroa, mutta keitinkin sen sijaan teetä.

Blogini tulee tämän vuoden aikana käsittelemään paljon lahdutusprojektiani, mutta kyllä elämääni toivottavasti mahtuu paljon muutakin. Jos sitä elää vain laihduttaakseen, katoaa todennäköisesti motivaatio. Tavoitteeni blogin suhteen on se, että kirjoittelisin säännöllisemmin. Nyt olen saanut bloginikin suhteen uudenlaisen näkökulman, joten uskon kirjoittamisen olevan aiempaa helpompaa.

Blogini Insta löytyy nimellä @ei_ihan_tytto_enää. Senkin suhteen yritän olla hieman aiempaa aktiivisempi. Uuteen vuoteen otan mieluusti mukaan myös uusia ihmisiä. Jos sinulla on samanlaisia tavoitteita tai suunnitelmia kuin minulla, älä epäröi ottaa yhteyttä, olitpa sitten vanha tuttu tai entuudestaan minulle vieras.

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!

2 ajatusta aiheesta “Uusi elämä minulle ja blogille”

  1. Moi!
    Mulla on ollut vähän samat kamppailut blogin kanssa. Yllätin jopa itseni kirjoittamalla mm. ruokopostauksen. Hääblogiin… 😅

    Tuo elämäntapamuutos on myös tuttu aihe minulle. Syksyn aikana pudotin useita kiloja ihan vain aloittamalla säännöllisen ruokailun. Tiedän, että tuo voi kuulostaa ärsyttävältä. Minusta ainakin kuulosti, kun tuollaisia itsestäänselvyyksiä lauottiin neuvoina kuin millekin tollerolle. 😁 Mutta kyllä se vaan oli koko projektin a ja o. Minulla nimenomaan ongelmana on ollut kamalan epäsäännöllinen elämä. Ja tietty ne kaikki viinit ja juustot, mutta huomasin, ettei niistäkään tarvi loppuelämäksi luopua, jos saa ruokailun muuten järkeistettyä. Mulla tämä pään sisällä käytävä elämäntapamuutos on vielä alkutekijöissään, mutta homma on kuitenkin pyöräytetty jo käyntiin. Tosi mielenkiinnolla seurailen siis sunkin projektia! Hyvää alkanutta vuotta! 💃

    1. Kuka sitä nyt pelkistä häistä jaksaa kauaa kirjoittaakaan? 😉 Plus, se ruokapostaus oli taas huikean hauska ja samastuin moniin kohtiin!

      Tosi hienoa, että olet saanut noinkin yksinkertaisella asialla painoa pois! Ruokarytmi on tosiaankin painonpudotuksen kulmakivi. Siihen panostan itsekin. Ja siihen, että syön tarpeeksi kunnollista ruokaa. Minäkään en ole missään nimessä lähdössä millekään totaalikieltäytymislinjalle, mutta olen saanut hienosti valehdeltua itselleni, että elän sitä kuuluistaa 80/20 elämää, jossa 80 prosenttia on terveellistä. Todellisuus on ehkä lähempänä 50/50…

      Kiitos, kun laitoit kommenttia! Kiva kuulla, että joku seurailee täälläkin projektia. Tulee taas pieni lisämotivaatiokipinä. Hyvää häävuotta (toivottavasti) teille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös