Muistetaanhan lapset vielä koronan jälkeenkin?

Odotettu päätös koulujen avaamisesta parin viikon päästä tuli eilen ja olen sitä hetkisen ehtinyt pureskella. Itse toivoin toisin, mutta en pidä erityisen ahdistavana ajatusta kouluun palaamisesta. Ihan mielelläni tapaan oppilaita vielä ennen kesälomaa, vaikkei kouluunpaluu minun oppilaideni kohdalla mikään välttämättömyys olisi ollut. Ymmärrän myös päätöksen perustuvan perustuslakiin, jonka nojalla kouluja ei voi pitää suljettuina kauempaa kuin se terveysviranomaisten mukaan on välttämätöntä. Oman terveyteni puolesta en ole vakavasti huolissani, vaikka sekin on mielestäni ihan sallittua kouluissa toimiville aikuisille.

Käytännön järjestelyt kuitenkin aiheuttavat aika paljon kysymyksiä, sillä hallituksen eilen alustavasti tekemät linjaukset eivät taas ole käytäntöön niin helposti sovellettavissa. Pohdituttaa myös, mikä on reilun kahden viikon panos oppimiseen, kun ensin pitää ryhmäyttää lapset yhtenäiseksi luokaksi, totuttaa taas koulun rutiineihin ja sääntöihin, ja sitten odotetaankin jo kesälomaa.

Se, mikä viimeaikaisessa keskustelussa on ärsyttänyt eniten, on jatkuvasti korostettu huoli niistä lapsista, joilla on kotona huono olla tai jotka tarvitsevat oppiakseen muita enemmän tukea. Tärkeä asia, mutta eivät nämä ole mitään yhtäkkiä koronan mukana esiin pullahtaneita haasteita. En ole sosiaalityön tai lastensuojelun asiantuntija, joten siitä voin vain todeta, että olen ymmärtänyt resurssien sillä puolella olevan todella ohuet ja riittämättömät.

Koulujen oppilashuollon, erityisopetuksen ja muiden resurssien riittämättömyydestä minulla on kuitenkin enemmän tietoa. Niistä on puhuttu niin kauan kuin olen alaa opiskellut ja sillä työskennellyt. Pienluokkia ajetaan jatkuvasti alas, luokkakoot ovat monin paikoin liian suuria ja ammattitaitoista henkilöstöä on vaikeaa saada niin erityisopetukseen kuin oppilashuoltoonkin, pian ehkä opetustyöhönkin, kun hakijamäärät opettajankoulutukseen laskevat. Etäopetuksen aikanakin lomautettiin ja irtisanottiin koulunkäynninohjaajia joukolla, vaikka he juuri olivat niitä ihmisiä, jotka pitivät huolta niistä lapsista, joille etäopetus aiheutti suurimpia haasteita.

Eivät nämä asiat ole tuntuneet päättäjiä aiemmin kiinnostamaan. Tai tuskin kukaan uskaltaa myöntää, ettei lasten hyvinvointi kiinnosta, mutta se kiinnostus ei ole näkynyt rahana, joka mahdollistaisi riittävän tuen. Väkisinkin tulee mieleen, että lasten hyvinvoinnista huolehtiminen tuntuu kiinnostavan nyt, kun sen varjolla tehdyt päätökset hyödyttävät välillisesti myös taloutta.

Syksylle, jos koulut silloin pääsevät jatkumaan normaalisti, on luvattu apurahaa koulutukseen. Katsotaan, miten käy. Hieman pelkään, että kun katsotaan rahakirstun pohjalle, siellä ei enää olekaan tarpeeksi lantteja koulujen tukemiseen. Tai jos sieltä jotain liikenee, se ehkä juuri ja juuri riittää paikkaamaan vajetta, joka syntyy kuntien kuralla olevan talouden seurauksena tehtävistä leikkauksista. Jo ennen koronaa varoiteltiin tulevista tiukoista vuosista.

Toinen asia, mikä on hallituksen viestinnässä hieman kismittänyt, on jatkuva asiantuntijoiden kuuntelemiseen vetoaminen. Tämä kismitys juontaa juurensa jo koronaa kauemmas, sillä ainakin minulla henkilökohtaisesti on ollut pitkään sellainen olo, että peruskouluja koskevissa asioissa mielipiteitä otetaan vastaan kaikkialta muualta paitsi kentältä. Meitä opettajia ei pidetä asiantuntijoina omalla alallamme, vaikka kaikki suomalaiset opettajat peruskoulusta ylöspäin ovat vähintään maistereita, puhumattakaan vuosien kokemuksesta. Sen sijaan ihan jokainen suomalainen tuntuu olevan koulutuksen asiantuntija, onhan meillä kaikilla vuosien kokemus koulunpenkiltä. No, tämä on sitten jo toinen asia.

En väheksy sitä, etteikö tämä tilanne ole ollut joillekin lapsille todella haastava. Vähintäänkin sosiaalisten suhteiden vuoksi kouluunpaluu on monille lapsille todella tärkeää. En halua vähätellä kahden kouluviikon merkitystä, kovin monelle en esimerkiksi suosittelisi niin pitkää omaa lomaa koulusta. Tähän ajankohtaan tuo kaksiviikkoinen olisi kuitenkin saattanut sujua paremmin jatkamalla siellä kotona, kun etäopetuksen rutiinit on saatu hyvin pyörimään.

Toivon kuitenkin, että kun tämä koronatilanne viimein hellitää, huoli lasten vaikeuksista säilyy ja näkyy muutenkin kuin juhlapuheina. Ja kun tuki- tai muita koulua koskevia päätöksiä tehdään, voitaisiinko mielipidettä kysyä meiltä opettajilta. Harva opettaja tässä maassa on työnsä suhteen laiska ja tyhjästä kitisevä, vaikka tällaisen kuvan olen ammattikunnastani tänä keväänä median välittämänä ajoittain saanut. Sanon työnsä syhteen siksi, että minä olen esimerkiksi tosi laiska siivoamaan.

Pahoittelen paatoksellista sävyä näin vappuaattona, mutta toisaalta vappuhan on työväen juhla ja minun työstänihän tässä tekstissä on ollut kysymys. Kaikesta huolimatta hauskaa vappua itse kullekin! Meillä vapun juhlinta painottuu huomiselle.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös