Mistä valoa koronatunnelin päähän?

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä tekstiä jo muutamaan otteeseen, mutta sitten on tuntunut siltä, että ei kukaan jaksa enää lukea korona-arkitekstejä. Toisaalta on myös tuntunut, että negatiivisen tekstin kirjoittaminen koronasta oman elämän ollessa kuitenkin pääasiassa hyvällä tolalla tuntuu tyhmältä ja itsekkäältä. Mutta tätä tämä elämä nyt on, joten kirjoitetaan nyt siitäkin.

Viime viikkoina koko tämä korona on alkanut tuntua erityisen raskaalta. Uudet rajoitukset eivät ole oikeastaan vaikuttaneet minun elämääni mitenkään. En ole ravintoloissa tai liikuntapaikoissa käynyt kuukausiin muutenkaan ja työt jatkuvat edelleen alakoulussa normaalisti lähiopetuksena. Olin vain tyytyväinen, kun baarit viimein pistettiin kiinni. Minusta on ollut ihan älytöntä, että me monet välttelemme läheistenkin ystävien ja perheen näkemistä ja toiset hilluvat baareissa isoissa porukoissa vieraita ihmisiä tavaten.

Ymmärrän toki monien elinkeinonharjoittajien tuskan ja ahdingon. Sen vuoksi minusta olisikin jotenkin ollut parempi, että pistettäisiin tehokkaasti vähäksi aikaa kaikki säppiin, samaan tapaan kuin viime keväänä, jolloin tilanne esimerkiksi virusmuunnosten kanssa olisi mahdollista saada hallintaan. Mutta ehkäpä en kuitenkaan ole paras asiantuntija tässä(kään) asiassa. Oikeasti olen tyytyväinen, etten ole näitä ratkaisuja tekemässä.

Kohta tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun koulut siirtyivät etäopetukseen, ja Suomi meni aika lailla kiinni. Viime kevät oli oikeasti ihan mukava. Etäopetus oli ajoittain raskasta, mutta myös uutta ja jännittävää, mikä motivoi minua. Tyhjentyneestä kalenterista osasi myös nauttia ja kaikki uudenlaiset etätapaamiset innostivat. Nyt tuntuu, että elämä on vain yhtä harmaata massaa. Mitään ei oikein voi suunnitella tulevaisuuteen. Nekin jutut, mitä on kalenterissa, tulevat melko varmasti peruuntumaan.

Pahinta on se, ettei tämän tunnelin päässä oikein tunnu näkyvän valoa. Viime keväänä sitä ajatteli, että tämä on tällainen parin kuukauden juttu. Kesä menikin mukavasti, mutta kun syksyllä tilanne taas paheni ja on oikeastaan siitä lähtien koko ajan omalla tavallaan vain pahentunut, olisi ihan kiva saada jonkinlainen tavoite siihen, milloin asiat alkaisivat taas muuttua parempaan suuntaan. Rokotusten alkaminen tuotti hetkellisen hyvänolontunteen, mutta se ei kauan kestänyt. Rokotteen saamiseen meillä terveillä nuorilla aikuisilla menee vielä tovi, enkä missään nimessä kenenkään edelle itseäni rokotejonossa olisikaan asettamassa.

Pahinta on se, ettei enää voi luottaa siihenkään, että rokotteet olisivat se lopullinen ratkaisu. Viruksen muuntuminen voi tarkoittaa sitä, etteivät rokotteet annakaan enää suojaa taudille. Juuri ilmestyneessä Ylen uutisessakin maalailtiin Sanna Marinin johdolla kuvia siitä, kuinka tilanne saattaa jatkua vielä vuosia. Kuten tuossa Ylen jutussakin mainittiin, tulee korona jossakin vaiheessa mahdollisesti jäämään influenssan kaltaiseksi sairaudeksi. Mutta miten kauan menee, että nykyisiä rajoituksia ja maskisuosituksia uskalletaan ruveta purkamaan? Milloin pääsemme taas vapaasti tapaamaan toisiamme, järjestämään isoja tapahtumia ja matkustamaan suhteellisen vapaasti? Vai palaako elämä koskaan lähellekään entistä?

"Uusi normaali" tuntui vielä jokin aika sitten joltain pöntöltä poliittiselta iskulauseelta tai sellaiselta maailman yhteiseltä vitsiltä. Mutta ilmeisesti joidenkin asioiden suhteen maailma on muuttunut ehkä lopullisestikin. Kaikki muutos ei tietysti ole pahaksi, mutta soisin kyllä esimerkiksi kulttuurielämän korjaantuvan ennalleen.

Pahoittelen, ettei minulla ole nyt tähän mitään inspiroivaa ja uskoa luovaa kirjoitettavaa! En yhtään ihmettele, jos osa ihmisistä alkaa olla kohta hajoamispisteessä. Minulla kuitenkin on tosiaan moni asia verrattain tosi hyvin enkä ole koskaan ollut masennukseen taipuvainen, mutta viime aikoina olo on ajoittain ollut vähän ahdistunut. En ole missään nimessä toivoani menettänyt ja päivistä löytyy paljon ilon aiheita, mutta vähän tämä tuntuu rämpimiseltä tämä elämä tällä hetkellä.

Onko samoja fiiliksiä vai ruikutanko mielestänne ihan turhasta?

Kuvituksessa yritin vähän piristää tätä apatiaa viimeviikkoisilla tulppaaneilla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös