Laihdutusrauhaa, kiitos!

Ylen nettiuutisissa kiinnitin tänään (28.1.) huomiota juttuun, joka oli otsikoitu: "Lihavuutta hoidetaan nyt uusin keinoin – “porkkanalla päähän” ei enää riitä". Koska aihealue kiinnostaa, avasin jutun, ja otsikon takaa paljastui Takaisin Pasilaan -podcastin jakso, jonka sitten ruokaa laittaessani kuuntelin. Ja tulin vihaiseksi. (Hieman pahimpia höyryjä laskettuani ja tästä tekstistä ensimmäisen version kirjoitettuani kuuntelin jutun uudelleen analyyttisemmin, mutta tuohtumukseni ei helpottanut kuin vähän.)

Jutussa käsiteltiin lihavuuden hoidon vajaa vuosi sitten päivitettyjä Käypä hoito -suosituksia. Alkuun haastateltiin kliinisen metabolian ja Käypä hoito -työryhmän johtajajaa Kirsi Pietiläistä, jolla oli paljon hyvää asiaa mm. laihdutuksen psykologisesta puolesta, lasten ja nuorten kehorauhasta sekä uusista suosituksista ylipäätään. Uudet suositukset kuulostavat kokonaisvaltaisilta ja järkeviltä, mutta ne jäivät minusta jutun lopussa kaiken laihdutusvastaisen puheen varjoon. Keskustelu vinoutui mielestäni aivan kummallisesti toimittajien asenteen ja "läskiaktivisti" (Ylen termi) Tytti Shemeikan haastattelun myötä.

Toimittajien toimesta sana laihdutus oli tässä jutussa yhdistetty kummallisella yhtäsuuruusmerkillä pikadieetin kanssa, vaikka Pietiläinenkin toi hyvin esille, etteivät uudet suositukset anna mitään tällaisia ohjeita. Pahiksena tässä(kin) jutussa toimi media, joka vuodenvaihteessa tuuttaa ilmoille haitallista laihdutuspropagandaa. Tottahan sekin osittain on, mutta ei lainkaan näin mustavalkoisesti. Toki on hyvä kyseenalaistaa iltapäivälehtien lööppejä, mutta se pätee muuhunkin kuin laihdutukseen. Mielestäni Fitin ja Sportin kaltaiset mediat, joita itse kulutan, käsittelevät laihduttamista paljon terveellisemmin ja monipuolisemmin kuin jutussa annettiin ymmärtää.

Laihduttajista taas sai sen kuvan, että he ovat kaikki median perässä määkiviä lampaita, jotka ryhtyvät vuodenvaihteessa hysteeriselle kaalikeittodieetille, jonka hylkäävät kolmen päivän jälkeen ja lihovat lisää tuntien itsensä koko ajan rumiksi ja arvottomiksi. Että siinäpä sitä ihmisen arvostusta sitten olikin... Minulle ei ainakaan jäänyt podcastin jälkeen voimaantunut olo: "Ihanaa, ehkä minun ei tarvitsekaan laihduttaa! Haluanpa alkaa tykätä itsestäni enemmän." Sen sijaan minulle jäi sellainen olo, että halussani laihtua on jotain väärää. Ja se se vasta väärää onkin, että vielä julkisesti näin blogin ja Instagram-tilinkin muodossa haluan jakaa laihdutusajatuksia. Ehkäpä provosoiduin jutusta niin paljon, koska olen itsekin saanut taas uuden sysäyksen laihdutukseen kliseisesti juuri uuden vuoden kynnyksellä, ja aiemmat epäonnistuneet laihdutusyritykset kummittelevat takaraivossa.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että medioissa näkyvien ihmisten moninaisuus on tärkeää. Kauneusihanteiden laajeneminen on tärkeää. Lasten ja nuorten suojeleminen itsetuntoa vahingoittavilta tekijöiltä on tärkeää. Kehorauha on tärkeää. Minua ei kiinnosta kenenkään muun vyötärönympärys kuin omani, ja mielestäni kaikki ihmiset ovat arvokkaita, ulkonäöstä viis! Tytti Shemeikan mukaan en kuitenkaan ole kehopositiivinen, koska laihdutan.

Ei se mitään. En ole kehopositiivisuusleiriin pyrkimässäkään, koska jotenkin koko termi on vaikea. Minusta tuntuu, että mediassa törmää jo enemmän kiistelyyn siitä, mitä kehopositiivisuus oikeasti on, kuin oikeaan kehopositiiviseen sisältöön. Shemeikankin selitys sanalle kehopositiivisuus poikkeaa siitä, miksi sen itse olen mieltänyt ja miellän edelleen lyhyesti asiasta luettuani. Haluaisin kuitenkin, että minä saan ihan rauhassa laihduttaa. Ja että saan myös jakaa laihdutukseen liittyvää sisältöä omilla kanavillani.

Minulla kun ihan oikeasti on syytä laihduttaa. Ei siksi, että haluaisin näyttää Sara Siepiltä (vaikka ehkä vähän haluaisinkin). Eikä siksi, että sitten minulla olisi lupa julkaista uikkarikuvia somessa (olen jo julkaissut). Eikä siksi, että löytäisin sitten miehen itselleni (on jo, en aio vaihtaa). Haluan laihtua, koska en voi hyvin. Haluan laihtua, koska en voi tämän kokoisena tehdä täysipainoisesti sellaisia asioita, joita rakastan. Haluan laihtua, koska haluan pysyä terveenä ja elää mahdollisimman pitkän elämän, koska sata vuottakin tuntuu liian vähältä koko tämän ihanan maailman kokemiseen. Saisinko siis laihdutusrauhaa, kiitos! Sitä en koe esimerkiksi Tytti Shemeikalta saavani, kun hän ivallisen kuuloisesti nauraen vastaa toimittajalle, että kyllähän kuka tahansa saa laihduttaa.

Jos ryhdyn johonkin selkeästi epäterveelliseen tai mielenterveyteni on kyseenalainen, asiaan saa kyllä puuttua. Mutta niin kauan kuin laihduttamiseni kulmakiviin kuuluvat päivittäinen positiivisuushetki, kiitollisuuspäiväkirja, riittävän syömisen suunnittelu ja tarkkailu, liikunnasta fiilistely, riittävä vedenjuominen ja järkevä herkuttelu, toivon saavani tehdä päätöksiäni aivan rauhassa kenenkään läskiaktivistin paheksumatta.

Ehkä minun on helppo ottaa tämä kanta, koska kehorauha, jota monet kehopositiivisuusaktivistit peräänkuuluttavat, minulla on mielestäni aina ollut. Minä en ole kokenut läskivihaa tai syrjintää painoni vuoksi. Minua on myös suojannut hyvä itsetunto, vaikka toki lihavuus on siihen omat lommonsa tehnyt. Vaikka välillä omia vatsaröllyköitä on tullut tuijotettua inhoten, olen aina saanut ystäviltä ja puolisolta kuulla, että olen kaunis. Olen siis ilmeisesti etuoikeutettu läski, ja siitä kovin kiitollinen! Toki toivon, etten joskus silloin ala-asteikäisenä olisi saanut päähäni, että minun täytyy laihduttaa. Siinä nimittäin olen Shemeikan kanssa samaa mieltä, että laihdutuskuurit lihottavat. Mutta laihduttaminen ≠ laihdutuskuuri.

2 ajatusta aiheesta “Laihdutusrauhaa, kiitos!”

    1. Kiva kuulla! Ja kannattaa tosiaan itsekin kuunnella podcast, koska oli siinä hyvääkin asiaa ja aina kannattaa antaa mahdollisuus yhden henkilön kritiikistä huolimatta. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös