Kokemus lentämisestä: Tandemhyppy laskuvarjolla

Kesälomakertomuksissani kirjoitinkin jo heinäkuisesta hääpäivästämme Vaasassa. Tuolloin teksti venyi kuitenkin jo muun hääpäivänvieton osalta niin pitkäksi, että päätin kirjoittaa erillisen tekstin hääpäivämme jännittävimmästä osuudesta: Mieheni nimittäin vei minut hyppäämään tandemhypyn laskuvarjolla.

Olin ilmoittanut miehelleni aiemmin, että hän saisi vastata hääpäivän ohjelman suunnittelusta, koska minä olen huolehtinut vuosipäivistämme jo parina viime vuonna. En ollut varma, muistiko hän tätä ollenkaan, mutta onneksi hääpäiväämme edeltävällä viikolla mökkeillessämme kävi ilmi, että jotain suunnitelmia on tehty. Sain kuulla, että suuntana on Vaasa, mutta muu jäi vielä mysteeriksi. 13.7. maanantaina ajelimme mökiltä Lappajärveltä Vaasaan ja kuulin, että iltapäivällä olisi ohjelmaa. Mieheni huijasi minut ihan hyvin uskomaan, että jotain yhteistä aktiviteettiä on luvassa, vaikka hieman pohdin laskuvarjohypyn mahdollisuutta.

Kuva: Jaakko/Skydive Vaasa
Kuva: Jaakko/Skydive Vaasa

Laskuvarjohyppy ei nimittäin ollut mieheni äkkiseltään keksimä päähänpisto. Olen kauan haaveillut hypyn tekemisestä, mutta koska tandemhyppy ei ole ihan halpa juttu, on se vielä jäänyt tekemättä. Mennessämme naimisiin mieheni lupasi minulle huomenlahjaksi joko tandemhypyn tai laskuvarjokurssin. Hieman siis etukäteen pohdin, olisiko nyt tuon lahjan lunastamisen aika.

Lähdimme ajelemaan hotellilta iltapäivällä ilman, että tiesin päämääräämme. Jännitys kohosi, kun huomasin meidän suunnistavan lentokentän suuntaan. Ajoimme kuitenkin pariinkin otteeseen lentokenttäkylttien ohi, joten syke vähän pääsi laskemaan, kunnes viimein käännyimme hiekkatielle, jossa viitta "Laskuvarjokerho" paljasti pienen aavistukseni osuneen oikeaan.

Saavuimme Skydive Vaasan päämajan pihaan. Siellä kouluttajani Heka piti minulle videon avulla lyhyen perehdytyksen siihen, mitä tuleman piti. Montaa asiaa hän ei minulle muistettavaksi antanut, mikä olikin ihan hyvä, koska niistäkin suurin osa karisi hypyn aikana mielestä. Tämän jälkeen kävimme katsomassa minulle varusteet: Sain hienon oranssin haalarin ja nahkakypärän. Sitten seurasikin jonkin verran odottelua, koska jonossa meitä ennen oli muita hyppääjiä. Fiilis laskuvarjokerholla muistutti paljon sukellusreissuilla vallitsevaa tunnelmaa. Kaikki puuhasivat omien varusteidensa parissa, kertasivat hyppykokemuksia tai fiilistelivät tulevia hyppyjä. Tässä vaiheessa jännitykseni pääsi vähän laskemaan.

Jännitys lähti uudelleen nousuun, kun oli aika lähteä lentokoneeseen. Myös mieheni vaikutti tässä vaiheessa melko levottomalta. Kone, jolla lensimme, oli tosi pikkuinen. Meitä oli lentäjän lisäksi kyydissä vain kolme ihmistä, kun usein on neljä, ja meilläkin oli melko tiivistä. Mukana olivat kanssani hypännyt Heka sekä kuvaajana toiminut Jaakko. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta myös pienkoneen kyydissä.

Lentokoneen nimi kuvaa varmaan monen fiiliksiä ennen hyppyä...
Lentokoneen nimi kuvaa varmaan monen fiiliksiä ennen hyppyä...

Lento kesti viitisentoista minuuttia, kunnes olimme hyppykorkeudessa. Vaikein osuus hypyssä oli koneesta ulospääsy, sillä oviaukko oli melko ahdas. Tässä vaiheessa syke lähtikin jo jonkin verran nousemaan, ja sitten se olikin menoa. Alun vapaapudotus kesti kai pari minuuttia. Viima oli tosi voimakas ja kylmä, ja tuntui menevän nenän kautta suoraan johonkin onteloiden perukoille. Tuntui myös vähän siltä, että naama irtoaa, koska kuten kuvista näette, poskeni lepattavat aika komeasti taaksepäin. Muistutan pahasti Supermarsua. Mutta olihan se putoaminen ihan hauskaa! Hauskin osuus oli hypyn alku, kun lentokoneesta tullaan ulos ikäänkuin kuperkeikalla.

Kuva: Jaakko/Skydive Vaasa
Kuva: Jaakko/Skydive Vaasa

Sitten olikin aika avata varjo, ja onneksi se aukesi ihan moitteettomasti. Alkoi muutaman minuutin leijuminen alas. Sen aikana ehti vähän ihastella maisemia, ja Heka vähän pyöritteli minua ympäri. Leijuminen oli muuten mukavaa, mutta valjaat painoivat kyllä todella ikävästi. Minulla valjaat myös nousivat kurkun päälle, mikä kuulemma on isorintaisten perusongelma, joten loppupuoliskolla leijumisesta alkoi jo vähän pelottaa, että loppuuko henki.

Alastulo oli asia, jota olin hieman etukäteen jännittänyt, että saisinko rikottua siinä hässäkässä polven tai selän tai jonkin muun ruumiinosan, mutta hyvinhän sekin sujui. Yritin myös parhaani mukaan pysyä pystyssä, etten rysähtäisi tandemparini syliin, joten pidin lujasti kiinni kädessäni olevasta varjonhihnasta, josta eräs kerhon kavereista tuli alastullessamme kiskomaan. Näin sain pidettyä tasapainoni, mutta jälkikäteen kuulin, että minun olisi kuulunut irrottaa tuosta hihnasta, koska sillä oli jokin ihan merkittävä funktio laskeutuvan varjon kannalta. No, ei se kai haitannut kauheasti...

Kuva: Jaakko/Skydive Vaasa
Kuva: Jaakko/Skydive Vaasa

Kaikenkaikkiaan kokemus oli hieno, mutta pienet epämukavuustekijät, kuten viima ja valjaiden puristus hieman laskivat nautittavuutta. Skydive Vaasaa voin kuitenkin suositella lämpimästi, sillä minulla oli alusta loppuun asti luottavainen olo hypyn suhteen, ja viihdyimme kerholla hyvin. Mieheni mukaan hintakin oli Vaasassa vertailun edullisin.

Hypyn jälkeen hymyilytti.
Hypyn jälkeen hymyilytti.

Harkitsemme kyllä mieheni kanssa laskuvarjokurssia, mutta se vaatii vähän pohtimista, koska täällä pääkaupunkiseudulla se ei taida onnistua. Mieheni on armeija-aikoinaan käynyt kurssin, mutta se on jo umpeutunut, joten se pitää käydä uudelleen. Hieman mietityttää myös harrastuksen ekologinen puoli.

Jaakko koosti hypystäni videon, jonka voi käydä katsomassa Youtubessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös